Mekalasi Oy täyttää 70 vuotta

Mekalasi perustettiin olympiavuonna 1952. Samaan aikaan Coca-Colan myynti alkoi Suomessa, Suomi maksoi viimeiset sotakorvaukset ja Armi Kuusela kruunattiin maailman kauneimmaksi. Vuosi 1952 oli merkittävä, koska Suomen isännöimiä olympiakisoja varten valmistui uusi kansainvälinen lentokenttä Seutulaan. Aero (nyk. Finnair) aloitti suorat lentoyhteydet New Yorkiin. Fazer kehitti edelleen myynnissä olevan Domino-keksin. Mekalasi aloitti mekaanisesti työstettävien lasituotteiden valmistuksen. Aluksi valmistettiin putkimaisia tuotteita kuten kynttelikköjä ja pian myös lasisia verinäytteenottoputkia ja erilaisia terveydenhuollon näytteenotto- ja säilytyspurkkeja.

Mekalasin toiminta alkoi Helsingissä osoitteessa Kalevankatu 31. Talo on edelleen olemassa, mutta asuinkäytössä. Coca-Cola on edelleen myynnissä ja sotaan liittyvät asiat uutisten otsikoissa. 70 vuoden aikana ympäröivä maailma on muuttunut. Mekalasin juhlavuosi jää historian kirjoihin merkittävänä Suomen haettua NATO-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa. Tänä päivänä ympäristö ja kestävä kehitys ovat tärkeitä. Katsomme tulevaisuuteen. Olemme hiilineutraali yritys. Sidomme enemmän hiiltä kuin mitä toimintamme aiheuttaa. Saxo-konserni, johon Mekalasi kuuluu, käyttää vain vesivoimalla tuotettua sähköä. Omistamme myös hiilidioksidia sitovia suuria metsä- ja suoalueita Itä-Suomessa.

Mekalasin liiketoiminta on kehittynyt vakaasti ja liikevaihto on kolminkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Kehitys on tulosta pitkäjänteisestä ja tulevaisuuteen katsovasta toimintatavasta. Toiminnan ydin on silti säilynyt samana 70 vuoden ajan. Myymme laadukkaita tuotteita terveydenhuollolle. Autamme ihmisiä kohti parempaa terveydenhuoltoa.

Juhlavuoden kunniaksi olemme tarjonneet asiakkaille Coca-Colaa näyttelyissä. Nyt on aika nostaa malja kesälle. Toivottaa hauskaa juhannusta ja hyvää kesää kaikille. Kiittää yhteistyökumppaneita yhteisistä vuosista ja kehitystyöstä. Kiittää Mekalasin henkilökuntaa hyvästä työstä asiakkaiden eduksi. Nauttikaamme Suomen kesästä ja aurinkoisista päivistä.

Kiitos ja hyvää kesää kaikille!

John Ekholm

Jaa tämä artikkeli

Samankaltaisia uutisia

Juhannuksen aukioloajat:

torstaina 23.6. suljemme klo 14:00.

Asiakaspalvelumme on normaalisti avoinna jälleen maanantaina 27.6. klo 8:00 alkaen.

Kysely

Enraf-Nonius kysely

Vastaamalla kyselyyn osallistut Leguano-paljasjalkakenkien arvontaa.

Oma tili

Kirjautumalla näet hinnat sekä tilauksesi....

rekisteröitymislomake

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.