TERVEYDEN HYVÄKSI VUODESTA 1952

Vuonna 1952 perustettu Mekalasi Oy on terveydenhuoltoalan tarvikkeiden myynti- ja markkinointiyritys, joka on täysin kotimaisessa omistuksessa. Omistajamme on perheyritys SAXO Oy.

Mekalasi kuuluu Saxo-konserniin, johon kuuluvat myös Mekalasin sisaryritys Plastone Oy sekä Aina Wireless. Ydinliiketoiminnan lisäksi Saxo investoi laajasti eri alojen yrityksiin niiden eri kehitysvaiheissa.

 Saxo-konsernissa työskentelee yhteensä 260 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa.

Mekalasi on perustettu vuonna 1952 tuomaan markkinoille laadukkaita terveydenhuollon tuotteita, joten olemme palvelleet Suomen terveydenhuollon ammattilaisia jo lähes 70 vuotta. Mekalasin talous on vankalla pohjalla, ja yritys on saanut puolueettomalta luottoluokittajalta parhaan mahdollisen arvioinnin yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2007 (Suomen Asiakastieto Oy).

Mekalasin pääkonttori sijaitsee Helsingin Pitäjänmäellä, logistiikkakeskus Nurmijärvellä ja lisäksi aluemyyntiedustajat koko Suomen alueella. Huoltoliiketoimintamme kattaa koko Suomen. Näin tavoitamme kaikki asiakkaamme ja pystymme palvelemaan koko asiakaskuntaa nopeasti ja tehokkaasti.

Yrityksenä olemme saaneet asiakkailtamme erityistä kiitosta joustavuudesta sekä nopeasta ja ystävällisestä palvelusta. Tavoitteenamme onkin olla asiakkaillemme arvostetuin kumppani ja kokonaistaloudellisesti kannattava ja turvallinen toimittaja.

Asiakaskuntaamme kuuluu julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yksiköitä aina kokonaisista sairaanhoitopiireistä pieniin terveyskeskuksiin ja lääkäriasemiin sekä mm. erilaisia yhteisöjä, tutkimusyksiköitä, eläin- ja hammaslääkäriasemia, kuntoutuskeskuksia sekä fysioterapiayrityksiä.

1952

Yrjö Berg perustaa Mekalasin. Yrityksen nimi tulee alkuperäisestä toimialasta, työstää lasia mekaanisesti.

1982

Mekalasi myydään SAXO Oy:lle, joka on Bjönbergin suvun omistama holdingyhtiö. Mekalasista tulee osa SAXO-konsernia,johon kuuluu myös mm. Myllykoski Oyj.

1995

Mekalasi ostaa Nurmijärvellä sijaitsevan Plastone Oy:n. Myöhemmin kaikki konsernin muoviliiketoiminnat yhdistetään Plastoneen.

2011

SAXO-konserni myy Myllykoski Oyj:n UPM:lle.

2014

Fredrik Bjönberg lapsineen ja lapsenlapsineen lunastaa Saxon koko osakekannan.

2017

Maaliskuussa Mekalasi ostaa Pragmatic Oy:n ja Slangar Nordic Oy:n liiketoiminnan. Lokakuussa Mekalasin asiakaspalvelu ja myyntitoimisto muuttavat Helsingin Pitäjänmäkeen.

2018

Helmikuussa Mekalasi ostaa Risto Vesalainen Oy:n ja joulukuussa Mediteam Oy:n.

2020

Tammikuussa Mekalasi ostaa Pamtech Finland Oy:n.

2022

Maaliskuussa Mekalasi ostaa Fysituote Oy:n .

1952

Mekalasi is founded by Yrjö Berg. The company name refers to the original industry: processing glass mechanically.

1982

Mekalasi is sold to SAXO Oy, a holding company owned by the Björnberg family. Mekalasi becomes a part of SAXO group which also includes Myllykoski Oyj, among others.

1995

Mekalasi buys Plastone Oy which is based in Nurmijärvi. Subsequently, all plastic operations in the group are joined with Plastone.

2011

SAXO group sells Myllykoski Oyj to UPM.

2014

Fredrik Bjönberg with his children and grandchildren acquire all shares of Saxo.

2017

In March, Mekalasi acquires the businesses of Pragmatic Oy and Slangar Nordic Oy. In October, the customer service and sales office at Mekalasi is moved to Pitäjänmäki, Helsinki.

2018

In February, Mekalasi buys Risto Vesalainen Oy and in December, Mediteam Oy.

2020

In January, Mekalasi buys Pamtech Finland Oy.

2022

In March, Mekalasi buys Fysituote Oy.

Kysely

Enraf-Nonius kysely

Vastaamalla kyselyyn osallistut Leguano-paljasjalkakenkien arvontaa.